Lukijat

tiistai 12. joulukuuta 2017

Viime viikon kuulumisia


Monia mukavia asioita tapahtui viime viikolla.
Keskiviikkona juhlittiin 100- vuotiasta Suomea.
Linnan juhlia katsottiin myös. 







Torstaina leivoin vähän, kyseessä olivat ihanat kauralastut,
mitä tein. Helppo ohje, niin varmasti onnistui.






Viikonloppuna sitten vuorossa olivat ystävien luona kyläily,
kirppistelyä ja joulumarkkinoita, yhteensä kolmet markkinat. Ensimmäiset olivat Nummelan naisten messut, missä oli myytävänä mm. käsitöitä, ja jouluaiheisia leivonnaisia. Siellä käyminen on jo melkein perinne.

Seuraavaksi menimme Lohjan joulumarkkinoille, mistä löydettiin
mulle aivan ihana nimpparilahja, nimittäin melkeen polveen yltävät
ihanan väriset sukat. Kiitos lahjan antajalle:) 






Sunnuntaina vuorossa olivat Joulumarkkinat Raaseporissa.
Menimme samalla katsomaan ystävääni ja hänen perhettään, ketkä asuvat siellä.
Oli ihana nähdä tärkeitä ihmisiä pitkästä aikaa.

Pitäisi nähdä useammin tärkeitä ihmisiä.  

Viime viikolla sain myös vihdoinkin joulutunnelmaa kotiin joulukuusen muodossa, kyntteliköt ja muutama joulukoriste on jo olleet valmiina, mutta nyt tuntuu kunnolla joululta, kun on  joulukuusi, ja siihen suomi 100-henkiset koristeet.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti