Lukijat

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Uusia tuulia


Eli elämässäni on nyt tapahtunut yhtä ja toista.
Siitä tämänkertaisen blogipostauksen nimikin juontaa juurensa.
Monia uusia asioita on nyt tapahtunut ja niihin sopeutumisessa menee vähän aikaa, mutta kaikki muutokset ovat kuitenkin olleet positiivisia.

Eli minun asuntoni Kivenlahdessa on menossa remonttiin, eli sieltä joutuu olemaan poissa vähän aikaa..Tämän vuoksi muutan T:n luokse putkiremontin ajaksi.

Nyt lähiakoina olemme tuoneet hänen asuntoonsa minun tavaroitani, ja nyt se urakka rupeaa olemaan loppusuoralla.  Eli kaikki tarvittavat tavarat alkaa pikkuhiljaa olemaan täällä Nummelassa.

Lisäksi uusia muutoksen tuulia tuo myös työpaikan vaihdos. Aloitin nyt uudessa työssäni. Tykkään todella paljon, mukavat työkaverit ja kaikki tuntuu tosi kivalta.

Syksy on muutosten aikaa, mutta ne ei stressaa, kun niihin suhtautuu positiivisesti.
Itse tykkään syksystä vuodenaikana, koska silloin puut saavat väriä, ja on muutenkin uusien asioiden aika.

Iltaisin olemme käyneet kävelemässä ja nauttimassa kylmenevistä illoista. Ilma on ihanan raikas ja iltaisin on ihana kävellä lenkillä.


maanantai 14. elokuuta 2017

Vierailu Hennolan kotieläinpihalle






Yksi kesäloman odotetuimmista retkistä oli Hennolan kotieläinpiha. Tykkään eläimistä todella paljon, ja Hennolan tilalla niitä on todella monia erilaisia. 
Hennolan kotieläintilalta löytyy hevosia, lehmiä, kissoja, sikoja, lampaita ja kaikkia muita pikkueläimiä. 

Hennolan kotieläinpiha on Nummelassa, suhteellisen lähellä Helsinkiä. 
Siellä on todella paljon tilaa, ja monenlaisia eläimiä, mitä voi katsella niin lapset kuin aikuisetkin. 
Itse ainakin suosittelen tätä käyntikohteeksi kaveriperheilleni, missä on pieniä lapsia 
Hennolan kotieläinpiha on avoinna vielä elokuun loppuun asti.

Ensiksi parkkipaikalta on lyhyt matka kotieläinpihalle, Kyseessä on todella ihana paikka, kotieläinpihalla vierähtää hyvin muutama tunti katsellen eläimiä ja nauttien luonnon kauneudesta. 

Tänne tulen takuulla ensi vuonnakin käymään! Ihana paikka! 








keskiviikko 2. elokuuta 2017

Linnanmäellä


 Linnanmäki-päivä



Viime lauantai oli tosi mukava päivä. 

Lähdettiin ystävieni kanssa käymään jokakesäisessä  käyntikohteessa, eli  Linnanmäellä.
 Olen käynyt lintsillä melkeen joka kesä koko elämäni ajan, ja se on tosiaan sellainen paikka, mihin pitää päästä ainakin kerran kesässä.


Päivä alkoi sillä, että sovittiin ystäväni kanssa treffit Linnanmäelle, kun näimme Lintsillä, niin suunnittelimme päivää, Missä haluamme käydä, ja mitä ostaa. 


Lähdimme laitteisiin, oli hyvä sää, koska ei ollut liian kuuma, ja ei ollut vesisadettakaan. Itse kävin yksin muutamassa laitteessa, koska haluan kokea Lintsin laitteet ainakin kerran kesässä. Tykkään todella paljon Linnanmäestä, sen laitteista, ja huvipuistotunnelmasta.

Mukanamme oli ystäväni lapsi, hänen kanssaan kävimme muutamassa lasten laitteessa, ja katsomassa näköalaa. Hän näytti tykkäävän. 

Ihana päivä, koska saimme nähdä ystäväni kanssa. Pitkän välimatkan vuoksi tapaamiset ovat vähän harvenneet. 

Tänään kuitenkin vietimme ihanan huvipuistopäivän hyvällä porukalla. Tällaisia päiviä lisää! 




Linnanmäen jälkeen menimme nälkäisinä etsimään ruokapaikkaa. 
Päädyimme Helsingissä sellaiseen paikkaan kun Memphis. Olen aiemminkin käynyt siellä syömässä, ja täytyy sanoa, että ruoka oli taas kerran hyvää! Etten sanoisi erinomaista. 
Jälkiruokaa ei tällä kertaa otettu, koska olimme ostaneet Lintsiltä herkkuja, joita söimme ruoan jälkeen.  

Kiitos ystävilleni ihanasta Lintsipäivästä!