Lukijat

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Raskauskuulumisia rv 41


Vauva viihtyy masussa
Vauvallamme ei ole mikään kiire tulla maailmaan,
laskettu aika oli 8.4, eikä vieläkään näytä sieltä,
että syntyisi vieläkään.

Jännitys kasvaa päivä päivältä, etenkin nyt kun
laskettu aika on takana päin.



Mutta kyllä meidän pieni prinsessa sieltä tulee, sopivana hetkenä.

Muutaman kerran jo sairaalassa käyty toteamassa, ettei synnytys
ole vielä käynnissä, mutta jotain siellä kuitenkin tapahtuu.

Miten olen nyt sitten saanut ajan kulumaan äitiyslomalla? Olen
lukenut, päivitellyt blogiin kuulumisia, ja tehnyt käsitöitä.




Tykkään kutoa, ja nyt olen innostunut tekemään keskeneräisiä töitä
loppuun, että saa uusille kesäisille langoille ja ideoille tilaa.

Kohta valmistuu vauvalle vaunupeitto, mistä tykkään itse tosi paljon, väreinä minttu-musta, heti kun valmis, niin laitan kuvan siitä.

Olen nukkunut ja levännyt tosi paljon, se on antanut voimia, ja
energiaa.
Lisäksi, kun minulla ollut supistuksia, niin apuna olen käyttänyt
lämmintä kaurapussia, ja lämmin suihku on myös auttanut ja
rentouttanut.

Tosi kovasti odotamme prinsessaamme maailmaan, sitten pääsemme yhdessä ulkoilemaan nauttimaan ihanasta kevätsäästä.
Joka päivän alussa miettii, että joko tänään lähdetään sairaalaan ja
tullaan vauvan kanssa kotiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti